maanantai 16. kesäkuuta 2025

PaUr:in hiihtokausi ja Buustivuosi-hanke päätettiin toukokuussa


Tänä talvena Paltamon Urheilijoiden sarjahiihtoihin osallistuneet palkittiin torstaina 15.5. Korpitien koulun ruokalassa pidetyssä päättäjäistilaisuudessa. Palkittavia oli reilut 20 lasta ja nuorta, jotka olivat osallistuneet kahteen tai kolmeen sarjahiihtokisaan maaliskuussa ja huhtikuussa. 

Samassa tilaisuudessa hankevetäjä Satu Pulkkinen kertoi myös vuoden kestäneestä PaUr:in Buustivuosi-hankkeesta, joka myös päätettiin tilaisuudessa. Yhtenä hankkeen toimintana oli 14.2.-14.5. toteutettu 100 kertaa liikuntaa -kuntoliikuntahaaste, jonka toteutti kolmisenkymmentä kuntoilijaa. Päättäjäisissä kaikki osallistuneet lapset palkittiin ja aikuisten osallistujien kesken arvottiin PaUr:in tuotepalkintoja. Arpaonni suosi Hannu Haverista, Marja-Liisa Heikkistä, Olavi Ala-Hiiroa sekä Jaana Suutaria.


Kuvat: Sirpa Härkönen ja Kaisa Toivonen


sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

4H-liitto jakoi ansiomerkkejä vuosikokouksessaan

Paltamon 4H-yhdistyksen sääntömääräisessä vuosikokouksessa 15.5.2025 jaettiin Suomen 4H-liiton myöntämiä ansiomerkkejä ja kunniakirjoja tunnustuksena arvokkaasta työstä 4H-toiminnassa. Hallituksen jäsenille myönnettiin pronssisia ansiomerkkejä, jonka saa kun on toiminut 4H:n hallituksessa kaksi kautta eli kaksi kertaa kolme vuotta. Pronssiset ansiomerkit hallitustyöskentelystä saivat Anne Huusko ja Saija Keski-Liikala. Pronssisen ansiomerkin aikuisohjaajana toimimisesta kuuden vuoden ajan sai Arto Koivukangas. Kokouksessa jaettiin myös hopeinen ansiomerkki, jonka saa kun on toiminut hallituksessa kolme kautta eli kolme kertaa kolme vuotta. Hopeisen ansiomerkin hallitustyöskentelystä sai Sanna Meriläinen. Hopeisen ansiomerkin sai myös yhdeksän vuotta yhdistyksemme toiminnanjohtajana töitä tehnyt Anu Niskanen.

Teksti: Sanni Lappeteläinen ja Neea Keski-Liikala


Hallituksen sääntömääräinen vuosikokous, kuvassa kokoukseen osallistuneita.
Kuva: Anne Lappeteläinen

tiistai 10. kesäkuuta 2025

Itsensä haastamista ja kisailumieltä Kiehimänjoen juoksussa

Kesäkuun ensimmäisenä lauantaina järjestettiin Paltamossa Kiehimänjoen juoksu neljättä kertaa. Yhteensä 69 juoksijaa osallistui tapahtumaan tuulisessa ja ajoittain sateisessakin säässä. Juoksukelinä tämä oli kuitenkin monen mieleen; ennakkoon ilmoittautuneiden lisäksi tapahtuma-aamuna osallistujia ilmoittautui vielä runsaasti lisää.

Aiemmista vuosista poiketen tällä kertaa juostiin myös maraton, vaikka osallistujia siihen vain muutamia olikin. Tapahtuman muut sarjat olivat lastenjuoksu, kuntokymppi ja puolimaraton. Startti- ja loppupisteenä - sekä ylipäänsä tapahtuman tukikohtana - oli Kotolinna, jossa juoksijat pääsivät urakkansa lopuksi saunomaan ja kylpemään paljussa. Kotolinnan yrittäjä Marisanna Jarva valmisti ruoat niin juoksijoille kuin talkooväellekin.

Tapahtuman järjesti Paltamon Urheilijat yhdessä muiden toimijoiden kanssa; talkoolaisia tuli PaUr:n lisäksi mm. Paltamon Leijonilta. Tapahtumaa sponsoroi useat paltamolaiset yritykset. Tapahtuman pääorganisoijana toimi aiempien vuosien tapaan Tuukka Pasanen.


Tapahtuman tukikohtana toimi Kotolinnan pihapiiri.
Kuva: Marko Kurkinen


Lastenjuoksuun osallistui 19 innokasta kisailijaa.
Kuva: Marko Kurkinen


maanantai 26. toukokuuta 2025

Karppalan myllyllä eläydyttiin keskiaikaiseen elämään

Karppalan myllyllä Uvantien varrella kuvattiin maanantaina 19.5. paltamolaisen death metal -yhtyeen musiikkivideota. Obscure Fate -bändi julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa myöhemmin tänä vuonna, ja kuvattava musiikkivideo liittyy levyn toiseen sinkkubiisiin.

Musiikkivideon tarina sijoittuu 1200-luvun paikkeille, kuvitteelliseen kylään, jota myllyn pihapiiri edustaa. Musiikkivideon ohjaajana, kuvaajana ja editoijana toimiva paltamolainen Aleksi Möttönen kertoo musiikkivideon teeman mukailevan kappaleen sanoituksia, jotka hänen näkökulmastaan kritisoivat uskonpuhdistuksia. "Tuntui siis sopivalta lavastaa liki tuhat vuotta vanha kyläyhteisö, joka kohtaa silmitöntä väkivaltaa eriävän uskontonsa vuoksi", pohtii Möttönen. Kyseessä on suurin videoprojekti, jota Möttönen on ollut vetämässä, ja se on vaatinut paljon uuden opettelua. Möttösellä on apunaan monia luottohenkilöitä, joilla on omat vastuualueensa. Työryhmään kuuluu esimerkiksi efekteistä vastaava Korpi Events Oy:n Marko Moilanen, jolla on vankka kokemus elokuva-alalta. Kuvauksessa ja editoinnissa avustaa Kaleva Kovalainen. Kyläkohtauksen vaatteista ja monesta muusta visuaalisesta rekvisiitasta huolehtivat Emilia ja Liina Mehtäjärvi.

Osa työryhmästä oli saapunut paikalle tunteja ennen kuvausten aloittamista valmistelemaan paikkaa kuvauskuntoon. Kärsivällisyyttä ja joustavuutta tällaisessa projektissa tarvitaan, sillä päivät voivat venyä pitkiksi. Möttönen kiittelee työryhmänsä lisäksi talkoolaisia, avustajia, sponsoreita sekä kuvauspaikan omistajaa: "He ovat avainasemassa projektin onnistumisessa." Karppalan myllyllä järjestetyihin kuvauksiin saapuikin monen ikäisiä avustajia esittämään kyläläisiä – ja vuoroin myös kylään hyökkääviä ritareita. Nuorin osallistuja oli 2,5-vuotias.

Vanhempiensa ja nuorempien sisarustensa kanssa kuvauksiin saapunut Tinja Jokelainen, 16, piti kuvauksien teemapukeutumista erityisen hauskana. Hänen mielestään oli mielenkiintoista päästä eläytymään pienen kyläyhteisön elämään ja keskiaikateemaan pukeutumisen kautta. Teemaan sopivia vaatteita ei tarvinnut olla omasta takaa, vaan paikalle oli tuotu paltamolaiselta kirpputorilta hankittuja vaatteita ja kankaita, joista pystyi yhdistelemään itselleen sopivan asukokonaisuuden. Myös näytteleminen innosti Jokelaista, vaikka se ei ennestään tuttua ollutkaan. "Bändissä on kuitenkin saanut esiintymiskokemusta, vaikka se tietysti erilaista onkin", Jokelainen pohtii. Musiikkivideon kuvaaminen oli hänelle uusi kokemus, mutta hän kertoo osallistuvansa vastaavaan uudestaan, jos tilaisuus tulee.

Keskiaikaiseen teemaan oli helppo uppoutua myllyn idyllisessä pihapiirissä Torvenkosken pauhussa.
Kuva: Kaleva Kovalainen

Kuvauksiin sisältyy paljon odottelua ja valmistautumista. Tunnelma oli mukava kesäisessä säässä.
Kuva: Sari Vajavaara

Karppalan myllyn pihapiiri on yksityisomistuksessa, mutta siellä saa käydä tutustumassa paikkaan. 
Kuva: Sari Vajavaara






lauantai 17. toukokuuta 2025

Norssikarnevaali avasi Paltamon kesäkauden

Norsseja saatiin popsia tänä vuonna kesäisessä lämmössä. Väkeä olikin liikkeellä runsaasti. Kaikki myyntikojut sijaitsivat edellisvuosista poiketen torialueella, mikä saikin tapahtuman näyttämään täydemmältä. Puistoalueella oli tuttuun tapaan erilaisia toimintapisteitä.

Ohjelmaan kuului kunnan tervehdyssanojen jälkeen Eläkeliiton lauluesitys sekä tietenkin uuden norssi-isännän tai -emännän julkistaminen. 

Ennen norssilipin luovuttamista uudelle haltijalle, on ollut tapana haastatella edellisenä vuonna pestiin valittua – niin myös tällä kertaa. Paltamo-Seuran puheenjohtaja Kaisa Toivonen jututti viime vuonna norssi-isännäksi valittua Matti Leinosta ja antoi hänelle muistoksi norssi-isännyydestä pikkuisen lipin. 

Tänä vuonna valittiin pitkästä aikaa norssiemäntä. Tittelin saajaksi nimettiin Anja Glomm-Jokelainen, jonka arkeen kalastus kuuluu kiinteänä osana. Ensimmäinen norssi-isäntä valittiin vuonna 1985, Anja Glomm-Jokelainen on kahdeksas norssiemäntä tämän 40 vuoden aikana. Kalastaminen on koko perheen yhteinen harrastus, minkä vuoksi myös kalaruokia valmistetaan ja syödään runsaasti. Saksalaisten sukujuurtensa ansiosta Glomm-Jokelainen tekee aika ajoin kainuulaista kalastuskulttuuria tutuksi myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Paltamo-Seuran ohjelmanumeron jälkeen tapahtumavierailla oli aikaa kahvitella esimerkiksi kesäkahvila Terwarissa ennen Norssikarnevaalien viimeistä ohjelmanumeroa. Iltapäivän puolella yleisömäärä kasvoikin entisestään, kun lavalle nousi Marita Taavitsainen.

Norssikarnevaaleilla saatiin kuulla useita musiikkiesityksiä. Kuva: Sari Vajavaara

Lavalla viime vuonna valittu norssi-isäntä Matti Leinonen ja tänä vuonna norssiemännäksi valittu Anja Glomm-Jokelainen sekä Paltamo-Seuran Kaisa Toivonen ja Heli Koivukangas.
Kuva: Arto Koivukangas

 



torstai 24. huhtikuuta 2025

Kesän hauskin harrastus!

Tule mukaan toteuttamaan Paltamon kesäteatterin 50 toimintavuotta juhlistavaa kesänäytelmää!

Pätevä ja positiivinen ohjaaja, hauska ja yllätyksellinen käsikirjoitus, reipas ja iloinen joukko toisiaan tukevia harrastelijoita - ja loistavat puitteet tehdä kesästäsi ainutlaatuinen ja iloinen elämys!

Sinähän osaat lukea? Kävelet? Ja jos maalipensseli sopii käteesi paremmin kuin käsikirjoitus, tai asiakaspalvelu on sinun juttusi, se riittää. Kaikille on tekemistä.

Tule sunnuntaina 27.4. klo 12.30 Paltalinnaan Paltalinnantielle (kartoissa vanha os. Vaarankyläntie 4). Lisätietoja paikan päältä.

P.S. Vapaat viikonloput harjoituskaudella! Lukuharjoitukset arkisin ma 5.5. klo 17 alkaen. 

Talkoolaisten ilmoittautuminen 0405746255, paltamon.harrastajateatteri(at)gmail.com.

Tervetuloa!



keskiviikko 23. huhtikuuta 2025

Avantouintikausi pian pulkassa

Avantouinnin suosio on kasvanut viime vuosina huimasti. Pääkaupunkiseudulla eri talviuintiseurojen jäsenyyttä voi joutua odottamaan vuosia. Kajaanissa innostus lajin pariin on näkynyt erityisesti koronapandemian jälkeen Kylmäkaraisukeskuksen suosion kasvuna.  Myös Paltamossa aktivoiduttiin viime syksynä harrastuksen osalta; paltamolaiset saivat monien vuosien tauon jälkeen avantouintipaikan Meteliin.

Metelissä lokakuussa avatun avantouintipaikan ovat toteuttaneet Paltamon urheilijat. Toiminta on pyörinyt vapaaehtoisvoimin, paikan huoltajina ovat toimineet pääasiassa Tuula Korvajärvi ja Sanna Sinokki. 

Kuluneen kauden osalta toiminta on saatu pyörimään Oulujärvi Leader -hankerahoituksen avulla. Kyseinen elinvoimaa talviuinnista -hanke loppuu toukokuun lopussa, mutta toiminnan toivotaan saavan jonkinlaista jatkoa ensi vuodelle. Kulunut talvikausi onkin osoittanut, että innokkaita talviuimareita Paltamossa on paikkakunnan kokoon nähden paljon; 40 euron kausimaksun maksaneita kertyi yli 50, tämän lisäksi paikkaa on hyödyntänyt muutama kymmenen kertakävijää, jotka ovat maksaneet yksittäisistä pulahduskerroista 5 euroa. 


Kevätauringon lämmittäessä on vielä oiva mahdollisuus käydä ottamassa kylmäkylpyjä vähä vähältä jäästä vapautuvassa järvessä.



Toukokuun loppuun asti Metelissä sijaitsevan vuokrakopin lämmössä
on hyvä vaihtaa uimapuku päälle. Kopissa on erikseen naisten ja miesten puolet.
Kuva: Sari Vajavaara

tiistai 15. huhtikuuta 2025

Kansalaisopiston kurssien satoa Korpitien monitoimikeskuksella

Viime viikonloppuna (12.–13.4.2025) Korpitien monitoimikeskuksen aulassa pääsi ihastelemaan Paltamon kansalaisopiston kurssien satoa. Kansalaisopiston kunnioitettavaa 60 vuoden ikää juhlistettiin sekä kädentaitojen näyttelyllä että sunnuntaina juhlalla. Juhlallisuuksia voi hyvällä syyllä pitää syntymäpäivien lisäksi myös yhden aikakauden loppuna Paltamon kansalaisopiston yhdistyessä ensi lukuvuonna Sotkamon kansalaisopiston kanssa. Näyttelyssä oli laajasti esillä kädentaitojen ja kuvataiteen kurssilaisten tuotoksia, joissa ei oltu aikaa eikä vaivaa säästelty. Erilaisia käsityötekniikoita oli esillä pitkälti toistakymmentä, ellei enemmänkin: näyttelystä löytyi mm. keramiikka-, kudonta-, veisto-, neule-, huovutus- ja päretöitä. Kuvataidepiiriläisten taiteesta saa vielä nauttia kirjastossa perinteisessä kevätnäyttelyssä noin kuukauden ajan.







Kuvat: Sari Vajavaara


torstai 10. huhtikuuta 2025

Partio harrastuksena

Partio on monipuolinen ja yhteisöllinen harrastus, jossa lapset, nuoret ja aikuiset oppivat tärkeitä taitoja luonnossa ja ryhmässä toimien. Partiotoiminta perustuu tekemällä oppimiseen ja se sisältää retkiä, leirejä, ensiaputaitoja, erätaitoja, johtamisharjoituksia sekä kansainvälisiä mahdollisuuksia. Toiminta on avointa kaikille ja jokainen voi edetä omassa tahdissaan.

Partion tavoitteena on kasvattaa aktiivisia, vastuullisia ja yhteistyökykyisiä kansalaisia. Keskeisiä arvoja ovat luonnon kunnioittaminen, vastuullisuus, itsensä kehittäminen ja yhteisöllisyys. Partio kannustaa nuoria löytämään omat vahvuutensa ja rohkaisee heitä vaikuttamaan ympäristöönsä positiivisesti. Partioliikkeen perustajan Robert Baden-Powellin ajatuksena partioliikkeen perustamisessa oli, että jättäisimme tämän maailman pikkuisen parempana kuin se oli tänne tullessamme.

Paltamossa toimii partiolippukunta Vaarojen vaeltajat. Kokoonnumme koloiltoihin viikoittain osuuspankin alakerrassa (entinen kokoustila ja myöhemmin kuntosali). Vuonna 2024-25 meillä on ollut viikkotoimintaa sudenpennuille (7-9v.), seikkailijoille (10-12v.) ja tarpojille (12-14v). Aiemmin meillä oli hieman perhepartiotoimintaakin, mutta tänä vuonna ei ole saatu siihen vetäjää.

Perinteinen talvileiri pidettiin Kontiomäen seurakuntatalolla tammikuussa 2025 teemalla Kesäolympialaiset. Ensi kesänä pidämme sitten Härmänmäen kämpällämme tietenkin ne talviolympialaiset. Partioon kuuluu leikki ja ohjelmankin tulee olla koulutuksellisuuden lisäksi myös hauskaa. Tässäpä muutama kommentti lapsilta tämän vuoden leiristä: "Jousiammunta oli kivaa, samoin makkaranpaisto ja se kun sai tehdä majan".

Helmikuussa 2025 VaarValaiset menestyivät hienosti Kajaanin korvenpoikien järjestämässä Muistelemispäivän kisoissa. Sudenpennut tulivat hopealle ja tarpojat saivat kultaa. Kisoissa kaikki partiolaisemme hiihtivät rastilta toiselle, vaikka kävelymahdollisuuskin olisi ollut, hienoa! Partiotaitokisoissa testataan leikkimielisesti asioita, joita on koloilloissa yhdessä harjoiteltu. Kierrätys oli teemana tämän vuoden kisoissa. Rasteilla mm. piti laittaa järjestykseen paljonko kuluu vettä eri tuotteiden valmistukseen, antaa pyörtyneelle ensiapua, valmistaa tikkupullia ja miettiä miten eri lajien häviäminen maailmasta vaikuttaa ympäristöömme.

Ensi kesänä meiltä osallistuu puolenkymmentä partiolaista Vaalan Säräisniemellä pidettävään pohjanmaan piirileirlle. Orbikselle on ilmoittautunut melkein 2000 partiolaista, joten sieltä löytyy tekemistä ja kokemista jos jonkinlaista ja ennen kaikkea niitä uusia partioystäviä!

Partiotoiminta ei pyöri ilman aikuisia. Jos vähänkään alkoi kiinnostaa, ota reippaasti yhteyttä Virvaan tai Jyriin. Tarvitsemme kipeästi lisää vetäjiä! Aiempi kokemus on toki hyväksi, muttei ollenkaan välttämätön.

Virva Saastamoinen 0440672696 tai Jyri Saastamoinen 0440672695

virva.saastamoinen@gmail.com

jyri.saastamoinen@gmail.com




Talvileirin kesäolympialaiset.




sunnuntai 30. maaliskuuta 2025

Kepparit ylittivät esteitä kepparikisoissa

Perjantaina 21.3. Korpitien monitoimikeskuksessa pidettiin kepparikisat, jotka järjestivät Paltamon 4H-yhdistys, Elinvoimaa elintavoilla -hanke, MLL:n Paltamon yhdistys, Kainuun kopse ja Nuorisotyö koulussa tutuksi - hanke.


Kisat onnistuivat mainiosti ja vauhtia ja vilinää riitti. Neljässä korkeusluokassa osallistujia oli yhteensä runsaat 34! Näimme kisojen aikana lennokkaita hyppyjä ja taidokasta ratsastusta. Perheen pienimmätkin innostuivat osallistumaan puomiluokkaan, joka oli tarkoitettu alle kouluikäisille. Salin toisella puolella oli myös harjoitusesteitä ja mainio temppurata niille, jotka eivät osallistuneet kisaan. 

Kisoissa 7.-luokkalaiset pyörittivät onnenpyörää ja pitivät kahviota, jossa he myivät maukkaita herkkuja. Paltamolaiset yritykset ja kunta lahjoittivat kahvioon tuotteitaan ja onnenpyörään palkintoja. Iso kiitos siis heille!

Kisojen tulokset:

30cm-40cm luokka:
1. Olivia Gupta
2. Alina Rusanen
3. Torsti Salo

50cm-60cm luokka:
1. Rosalia Hiusvaara
2. Eljas Jokelainen
3. Tyyne Karhu

70cm-80cm luokka:
1. Liina Raappana
2.Juulia Pulkkinen
3. Inga Holappa

Kaikki osallistujat saivat upeat Kainuun Kopseen  ruusukkeet ja tikkarit. Kolme parasta jokaisesta luokasta saivat myös hyppynarut. Puomiluokassa ei ollut ajanottoa, joten kaikki voittivat ja saivat myös valkoiset ruusukkeet ja tikkarit!

Toivottavasti saamme jatkossakin nauttia yhtä hauskoista ja runsasmääräisistä  hyvän mielen tapahtumista! 

Teksti: Tinja Jokelainen ja Silja Leinonen
Kuvat: Sanni Lappeteläinen

keskiviikko 26. maaliskuuta 2025

Paltalinnassa rukit hyrisivät ja karstat rahisivat kehruutapahtumassa

Paltalinnassa järjestettiin lauantaina 22.3. toistamiseen kokopäiväinen kehruutapahtuma, johon kokoontui paltamolaisia ja muita kainuulaisia kehruuharrastajia – yksi jopa Kuhmosta asti.

Päivän mittaan kehräämässä kävi toistakymmentä harrastajaa; ensimmäiset saapuivat Paltalinnaan aamulla ja viimeiset lähtivät iltapäivällä viiden aikaan. Osa piipahti paikalle pariksi tunniksi, toiset viihtyivät koko päivän tämän perinnekäsityön parissa. Puolen päivän aikaan tilattiin pitsat paikallisesta ravintolasta, joten ruoanlaittoonkaan ei tavinnut aikaa käyttää. 

Kainuun kehruuharrastajat ovat useana vuonna kokoontuneet yhdessä viikonlopun mittaiseen kehräysretriittiin. Syksyllä pitkän linjan harrastajat Anu Niskanen ja Maarit Leinonen pohtivat uutta paikkaa tällä kertaa yhden päivän mittaiselle tapahtumalle. Syntyi idea monille tutun Paltalinnan varaamisesta kehrääjien käyttöön. Ensimmäinen kehräyspäivä Paltalinnassa järjestettiin lokakuun lopussa ja uusi päivämäärä lyötiin samantien lukkoon.

Tapahtumaan osallistui kehrääjiä konkareista vasta-alkajiin. Maarit Leinonen on harrastanut kehräämistä jo 40 vuotta, ja monet paikalle kokoontuneista kehrääjistä ovatkin saaneet oppinsa hänen kursseiltaan. Toisilla harrastus on alkanut käytännön sanelemana. Kannustimena kehräämisen opetteluun on toiminut niin ikään lampaiden hankiminen kuin talokaupan yhteydessä saatu rukki.

Monen tapahtumaan osallistuneen vasta-alkajan kehräysharrastus on alkanut viime vuosina, eikä kehräyskertoja välttämättä ole montaa kertynytkään; joillekin kehrääminen onkin harrastus, jota tehdään nimenomaan näissä yhteisissä kokoontumisissa ja kursseilla, ei niinkään kotona itsekseen. Välineiden puutteeseen ei harrastajien kehrääminen kuitenkaan kaadu; kaikilta osallistujilta löytyi rukit omasta takaa – joiltakin useampiakin.

Rukkeja tapahtumassa näkyi vähintään yhtä monenlaista kuin osallistujiakin. Monet käyttivät perinteisen mallista rukkia, toiset pystyrukkia, modernimpaa sähkörukkia tai jopa yksinkertaista värttinää. Yhtä kaikki, lankaa syntyi kiireettömästi omin käsin, kuten joidenkin osallistujien lapsuusmuistoissa. Äänimaisemankin perusteella selvää kuitenkin oli, että nyt emme ole menneellä vuosituhannella; rukkien hyrinään ja kolinaan sekä karstojen rahinaan sekoittuivat puhelimesta kantautuneet hiihdon maailmancupin äänet.

Seuraava kehruupäivä on jo sovittu marraskuulle!

Villasta syntyi lankaa kehrääjien käsissä. Toisinaan lankaa kehrätään lampaanvillan lisäksi myös vaikkapa alpakan villasta tai koiran karvasta.
Kuva: Sari Vajavaara


Perinnerukkien lisäksi tapahtumassa käytettiin myös modernimpia rukkeja.
Kuva: Sari Vajavaara




keskiviikko 19. maaliskuuta 2025

Autioniemessä juostiin sukkasillaan pikkupakkasessa

Paltamon ensimmäinen villasukkajuoksu järjestettiin 17.3.2025 Autioniemen ympäristössä mukavassa talvisäässäJuoksutapahtuman järjesti Paltamon Urheilijat, josta paikalla olikin useita toimijoita. Päävastuun tapahtumasta kantoi Tuukka Pasanen. 

Tapahtumapaikalle Autioniemeen saapui 17 kisailijaa tai höntsäliikkujaa, joista monet olivat lajin parissa ensimmäistä kertaa. Alkulämmittelyiden jälkeen kisailijat pinkaisivat juoksuun kukin sarjansa mukaiselle reitille. Reittien pituus vaihteli lasten sarjan 0,7 km:stä aikuisten 1,9 km:n reittiin. Maalissa juoksijoita odotti kuumat mehut sekä Vaaran Mummojen neulomat villasukat palkinnoksi sarjan nopeimmille ja kaikille lapsille.

Pakkasta oli muutama aste, mikä onkin mainio sää villasukkajuoksuun. Plussakelillä pakkaslumi paakkuuntuu sukkien pohjiin ja haittaa juoksemista. Jalat pysyivät juostessa lämpiminä monen sukkakerroksen ansiosta; useimmilla osallistujilla oli tavallisten sukkien päällä kahdet tai kolmet villasukat. Starttipaikalla räsymatot varmistivat, että jalat eivät paleltuneet ennen suoritusta, eikä sen jälkeen.

Otollista aikaa villasukkajuoksulle on vielä toistaiseksi Paltamossa jäljellä, mikäpä olisikaan mukavampi aika kokeilla lajia kuin keväisen aurinkoiset pakkassäät!


Monen ikäiset juoksijat osallistuivat kepeätunnelmaiseen tapahtumaan.
Kuva: Kaisa Toivonen



Kengät jätettiin starttiviivalle villasukkajuoksussa.
Kuva: Sari Vajavaara



maanantai 17. maaliskuuta 2025

Kylien yhteisessä joulutapahtumassa kävi satoja vieraita

Paltamon kylien yhteinen joulutapahtuma pidettiin lauantaina 14.12. Paltalinnassa. Suurimman vastuun tapahtumasta tällä kertaa kantoi Kiehimänsuun kyläseura kun edellisenä vuonna tapahtuma pidettiin Vaarankylällä. Mukana tällä kertaa oli pääorganisaattori, kyläseuran puheenjohtaja Tuula Väisäsen lisäksi todella suuri joukko vapaaehtoisia talkoolaisia ja tukijoita.

Myyjäisissä oli parikymmentä myyjää

Tapahtuma alkoi joulumyyjäisillä, jossa paltamolaiset yksityiset, yhteisöt, yhdistykset ja yritykset möivät tuotteitaan. Pöytien varaukset hoiti Kontiomäen kyläyhdistys. Ohessa tarjoiltiin Markku Väisäsen keittämää ja Paltamon Osuuspankin lahjoittamaa joulupuuroa, jota meni tapahtuman aikana huimat 450 annosta. Paltamon seurakunta oli lahjoittanut glögit sekä piparit ja Paltamon kunta suklaat. Tuutun kotikakkujen taatelikakkuja tarjottiin kaikki 300 palasta. Pihalla kipakassa pakkasessa sai paistaa ja syödä makkaraa. Pihalla oli myös partiolaisten tehtävärata. Sisällä oli myös muutamia toimintapisteitä lapsille ja nuorille, mm. Kultturan työpaja sekä 4H-yhdistyksen ja seurakunnan askartelu- ja värityspiste. Myös joulupukki pääsi vierailemaan tapahtumassa. Kiehimänsuun kyläyhdistys hoiti arpojenmyynnin ja tunnin aikana menikin kaikki 300 arpaa. Päävoiton eli Kotomon lahjakortin voitti Paula Huusko. Arpajaistuotto käytettiin kukkien hankintaan ja ne toimitettiin vanhusten koteihin ja hoivakoteihin.

Ohjelmaosuudessa Merja Kyllönen pakisi jouluevankelijumin Kaenuun murteella


Tunnin kestäneen myyjäisosuuden jälkeen pöydät roudattiin nopealla vauhdilla kasoihin ja täytettiin sali tuoleilla ohjelmaosuutta varten. Juontajana toimi Ira Määränen Paltamon harrastajateatterista. Europarlamentaarikko Merja Kyllönen esitti jouluevankeliumin rehevästi ja taidokkaasti Kainuun murteella. Esiintyjinä seimiasetelmassa toimivat kontiomäkeläiset vapaaehtoiset. Musiikkia esitti mm. eläkeläisten lauluryhmä sekä Anna ja Oskari Sivonen. Nelosluokkalaisten ryhmä Ilona, Elsa ja Hilma esittivät itse tekemänsä joulunäytelmän. Ohjelmaosuuden huippukohtana mainostettiin perinteistä Tontut ja keijut –esitystä, joka ei tuottanut katsojille pettymystä, vaan sai hymyn monen katsojan huulille. Miehet rikkoivat rohkeasti perinteistä roolijakoa ja hoitivat tyylikkäästi eläytyen keijujen roolit naisten hoitaessa tonttujen virkaa. Ohjelmaosuuden lopuksi tilaisuudessa juhlittiin Kiehimänsuun kyläseuran 30 toimintavuotta ja muistettiin yhdistysaktiiveja. Myös kansanedustaja Mikko Polvinen käytti puheenvuoron ja toivotti paltamolaisille hyvää joulunaikaa.

Monipuolisen ja loistavasti järjestetyn tapahtuman päätteeksi kanttori Natalia Novikova ja lastenohjaaja Sari Mikkonen laulattivat vielä kauneimpia joululauluja. Tapahtumassa toivotettiin yleisö myös tervetulleeksi seuraavan kerran Kontiomäelle yhteiseen joulutapahtumaan, kun järjestämisvastuun tapahtumasta ottaa Kontiomäen kyläyhdistys.

Kuvat: Kaisa Toivonen